PENTUPÄIVÄKIRJA

-Taustaa
-Astutus
-Ultra
-55 päivää astutuksesta
-62 päivää astutuksesta
-65 päivää astutuksesta
-perjantai 16.3.
-Synnytys / keisarinleikkaus
-Viikon ikäisiä
-reilut 3 viikkoa
-reilut 5 viikkoa
-
Päiväkirjan loppusanat

Taustaa
Pepillä on yksi aiempi pentue ja koska olimme siihen pentueeseen
erittäin tyytyväisiä, päätimme teettää hänellä vielä yhdet pennut.
Urokselle oli tavanomaiset vaatimuksemme; terveet lonkat,
kuulotestaustulos, terve yleisestikkin ottaen ja mukava luonne.
Luonteeseen haimme vielä lisäetuna oppimiskysyä ja työskentelytahtoa,
sillä Pepin työskentely on sanalla sanoen hieman laiskaa. Lisäksi
etuna oli mustapilkkuisuus, koska olimme aikaisemmista pentueista
onnistuneet saamaan suurimmaksi osaksi ruskeapilkkuisia naperoita.
Aloimme pyörimään netissä ja toki olimme näyttelyissäkin katsoneet
isäehdokkaita sillä silmällä. Suomesta emme onnistuneet löytämään
mieleistämme urosta, joten seuraavaksi aloimme etsimään niitä
Norjasta ja Ruotsista. Juttelimme muutamien kasvattajien kanssa
Norjasta ja Ruotsista ja näin pääsimme oikeille jäljille.
Muutama ehdokas löytyi ja ensimmäiseksi otin yhteyttä kennel
Ridottoon Ruotsiin. Åsa vahvisti kertomuksellaan Ollista intuitioni
oikeaksi ja päädyimme käyttämään Ridotto Napoleonia "Ollia".
Olli kilpailee tokossa ja on kansainvälinen muotovalio. Hänellä on
yksi aikaisempi pentue. Kehän laidoilta olimme kuulleet hänen hyvistä
liikkeistään ja mahtavasta luonteestaan. Lisäksi hän ei ole kovin
isokokoinen. Peppi on aika iso narttu itse, joten tämäkin oli
plussaa. Emmehän halunneet perustaa mitään ponitallia.


ALKUUN

Astutusmatkalla
Pepin juoksua odottelimme alkavaksi tammikuun puolessa välissä mutta
hänellä oli sen verran kiire saada pentuja, että hän aloittikin
juoksun jo heti tammikuun alussa. Tämä hieman vaikeutti
matkajärjestelyjä Göteborgiin, sillä Sannalla ei ollut mitään
mahdollisuuksia lähteä reissuun töiden takia. Näin ollen
maanittelimme Jarille ja Pepille kartanlukijaksi Enrothin Virpin. 
Tammikuun 8.päivänä kolmikko starttasi auton kohti Turkua ja
laivamatkaa rapakon ylitse. Ruotsissa oli ollut koko tammikuun
talvimyrskyjä ja Göteborgikin oli ollut veden valtaamana. Hetken
mietimme autoon pakattavaksi myös kumivenettä mutta jätimme sen
tekemättä. 
Pepin ensimmäinen merimatka meni hyvin ja 9.päivänä matka taittui
läpi Ruotsin. Iltapäivällä kolmikko sitten saapui kennel Ridotton
kotipaikkaan. Vielä kun päivä oli hieman valoisa, suoritettiin
ensimmäinen astutus onnistuneesti. Monen viikon vesisateiden jälkeen
piha oli pelkkää mutavelliä ja koirat sen näköisiä kuin olisivat
olleet mutakylvyssä. Seuraavana aamuna Ollille ja Pepille tarjottiin
mahdollisuutta ottaa uusintayritys sisätiloissa mutta pariskunta oli
sitä mieltä että ulkona parempi joten taasen mutakylpyyn. Ei liian
fiinejä tapauksia nämä kaksi rakastavaista.
Jo kotimatkalla saatiin ensimmäinen merkki siitä, että Peppi on
tiineenä sillä neiti oli pysähdyksen aikana löytänyt paskakasan
(kenen jätöksiä lie) ja syönyt sen. Tätä hän ei ole tehnyt ikinä
ennen mutta Virpi päätteli tästä episodista että tiine mikä tiine,
pitää saada lisäravintoa.

ALKUUN


Ultra
Ultraan Peppi kiikutettiin 30 päivää astutuksesta ja masussa näkyi
neljä sikiötä.
Ultra-päivänä sattui hauska episodi. Kun pennut oli löydetty ultrassa, sanoin Pepille, että nyt saatkin ruveta syömään niin paljon kuin jaksat. Peppi sisäisti heti sanomani sillä kun pääsimme kotiin, hän käveli keittiön pöydän luokse, nousi pöytää vasten ja söi aamiaisleipäni! Ja hän ei ole ikinä varastellut pöydältä. Mutta mitäs menin sanomaan, että saa syödä niin paljon kuin haluaa, oma vika.
Ulkoisesti Peppi ei alkanut lihomaan vasta kuin 40
päivää astutuksesta mutta tissit kasvoivat jo aikaisemmin.

ALKUUN

47 päivää astutuksesta

ei vielä kovin raskaana

Vielä ei kovin näy Pepin raskaus. Hän on paljon pienempi kuin ensimmäisen pentueen aikaan, joten siitäkin voi päätellä jotaina pentujen määrästä (vähemmän kuin yhdeksän).


55 päivää astutuksesta

Kyllä, raskas
No johan alkoi raskaus näkymään! Viikon ajan Peppi on ollut sitä mieltä että häntä syötetään liian vähän. Hän syö kyllä kolme kertaa päivässä penturuokaa ja illalla vielä ennen nukkumaanmenoa vähän iltapalaa mutta kun on niin nälkä. 
Peppi päätti itsenäisesti muttaa pentuhuoneeseen. Se on hänen valtakuntansa, Mamma-Panjalla ja Ben-pojalla ei ole sinne mitään asiaa. Jos jompikumpi tulee ovelle niin Peppi mulkaisee tosi pahasti "ulos".

Enää viikko aikaa odotettuun perheenlisäykseen. 

62 päivää astutuksesta

Sunnuntai 11.3. Peppi ja tulevat pennut ovat saaneet pentulaatikon paikalleen. Pepin lämmöt ovat menneet vuoristorataa jo muutaman päivän mutta aivan alas ne eivät ole vielä tippuneet. Pepille onkin kerrottu että maanantai ja virka-aika olisi hyvä aika tehdä pennut. 

pentulaatikko
"Siis tässä boxissa pitäisi niiden pentujen kanssa asua. Eipä ole montaa neliötä. Oiskohan sittenkin parempi tehdä ne pennut sänkyyn.."

65 päivää astutuksesta

Peppi päätti laittaa jalat ristiin ja antaa pentujen kasvaa masussa. Tiistai-iltana hän aloitti hengittelemään raskaasti ja oli hieman polttoja mutta pennut eivät olleet masussa rauhoittuneet vaan jytäsivät kuin discossa ikään. Eli ei ainakaan vuorokauteen ole vielä aika pentujen syntyä.

perjantai aamu 16.3.

Pennut voivat hyvin....siis Pepin masussa. Peppi kävi "varmuuden varalta" -käynnillä eläinlääkäri Eijalla kun synnytys ei ole käynnistynyt. Ensinnäkin ultrassa niitä pentuja nyt sitten näkyikin oiken roima määrä. 10 pentuakin voi sitten sieltä putkahtaa kun ovat tullakseen. Sydänäänet olivat hyvät ja sikiöpussit täynnä nestettä joten ainoa hätä tässä on Pepin omistajilla (ja ehkä muutamalla pennun varanneella). Jatkamme odottelua;)

Pennuille pitää tehdä pesä!

Synnytys / Keisarinleikkaus

Lauantai-iltana 17.3. lähdimme eläinlääkärille keisarinleikkaukseen, sillä Pepillä oli vuorokautta aikaisemmin tullut tissit täyteen maitoa ja pentujen selviytyminen heikkeni päivä päivältä kun poltot eivät tulleet.
Ensimmäisen ja toinen pentu olivat sitten syy siihen miksei poltot olleet alkaneet. Kummatkin valitettavasti olivat niin heikkoja ettei heistä ollut tähän maailmaan. Loput kuusi eli 4 urosta ja 2 narttua, näyttävät ainakin nyt ihan virkeiltä ja vilkkailta pikku-dalluilta. Pennuissa on niin mustia kuin ruskeitakin väriltään. Tarkemmin värit kerromme kun saamme varmuuden asiaan.
Peppi have 6 puppies, 4 dogs and 2 bitches. Both colours.

Weight of puppies were from 300 g's to 460 g's. From left to right; small bitch, second bitch and then four big dogs.


ALKUUN

VIIKON IKÄISINÄ

Viikko on kulunut siitä kun lapsoset tähän maailmaan tulivat. Pieni säikähdys ja alamäki oli lauantai-iltana kun pikku-tyttö alkoi tärisemään ja ei jaksanut syödä. Soitimme äkkiä eläinlääkärille, joka määräsi antibioottikuurin. Tuon ikäiseltä kun on todella vaikaeata määritellä missä on vika. Mutta tällä kertaa oli onni myötä. Pikku-tyttö sai illalla antibiootin ja tuttipullosyötimme häntä yön yli ja aamulla hän aloitti syömään itse. Ja sen jälkeen hän on syönyt, syönyt ja syönyt ja ottanut niin kiinni sisaruksiaan ettei häntä enää oikeastaan erota joukosta "pikku-tyttönä". 

Ja sitten niistä väreistä. Tällä kertaa saimme toivomiamme mustia pentuja. Ainoastaan toinen tytöistä on ruskea. Kaikki pojat sitten ovat mustia. Alla kuvat pikku päistä kun herrasväki on viikon ikäinen.


Black boy, "1poika", weight after one week; 1080 g


Black boy "2poika", weight 950 g


Black boy "3poika", weight 1120 g


Black boy "4poika", weight 1130 g


small black bitch "musta typy", weight 640 g after one night sickness. Monday morning her weight was 780 g. So she is really catching up !


Liver bitch "ruskea typy", weight 970 g.


And here is 1poika trying to get milk from wrong place...

Reilut 3 viikkoa

Aikaa on vierähtänyt muutama viikko ilman päivityksiä mutta tässä nyt tilannetietoa pikku pilkuista. Olemme varmistelleet kuuloja pennuilta ja kaikki muut ovat antaneet hyvät kuulomerkit paitsi musta typy, joka kuulee, ei kuule, kuulee, ei kuule. Nyt olemme sitä mieltä että kuulee mutta muutama päivä eteenpäin niin olemme toivottavasti asiasta varmoja. Silmät näyttäisi olevan ruskeita niinkuin asiaan kuuluukin. Olemme myöskin harjoitelleet seisomista mutta se ei oikein vielä suju. Etupää ja takapää tuntuu vielä toimivan huonosti yhteen. Kuitenkin liikkuminen on jo niin hyvää että omasta laatikosta pääsee karkaamaan kun oikein punnertaa. Musta typy on varsinkin apinan sukua, sen verran monta kertaa hän on kiljunut laatikon väärällä puolella. 
Painot ovat kaikilla yli kaksi kiloisia. Suurimmat pojat ovat jo lähes 3 kiloa. Kohta loppuu punnaaminen kun ei vaaka enää riitä.
Tässä sitten ensimmäiset "seisomakuvat" poppoosta!


1 poika


2 poika


3 poika


4 poika


Musta typy


Ruskea typy

Reilut 5 viikkoa

Nyt alkaa menoa ja vilskettä olemaan kunnolla. Ulkoilemme päivittäin ja opettelemme kovaa vauhtia sisäsiisteiksi tai ainakin lehdelle pissimään. Pennuilla alkaa olemaan vauhtia niin ettei meinaa perässä pysyä.

Olemme saaneet myöskin varmistettua kuulotutkimusajan, joka on 16.5. Sen jälkeen ovat pennut valmiita luovutukseen. Ennen sitä sirutamme pennut ja "synnytyslääkärimme" Eija tarkastaa pennut. Myöskin toinen matokuuri nautitaan taasen viikon päästä. Muutaman viikon päästä ovat siis pikkulapsemme valmiita maailmalle. 
Olemme myöskin harjoitelleet poseerausta ja tässä pentujen 5 viikkoiskuvat sekä heidän viralliset nimensä kuten myöskin kutsumanimet.

P's Driving me Grazy
1 poika = Pinewater's Driving me Grazy "Retu"           VARATTU

P's Depech Mode
2 poika = Pinewater's Depech Mode "Äijä"       VARATTU

P's Dot Dog
3 poika = Pinewater's Dot Dog "Ukko"         etsii kotia

P's Doughty Lucky
4 poika = Pinewater's Doughty Lucky "Lucky"        VARATTU

P's Damsel
1 tyttö = Pinewater's Damsel "Piitu"              VARATTU

P's Dream Girl

2 tyttö = Pinewater's Dream Girl "Dooris"           VARATTU

PÄIVÄKIRJAN LOPPUSANAT

Siitä on nyt yhdeksän viikkoa kun nämä kuusi vipeltäjää ilmestyivät elämäämme. Loppujen lopuksi kaikki meni tosi hienosti. Suurin osa pennuista löysi jo aikaa sitten hyvät omat ihmiset itselleen ja heitä on odotettu omiin koteihinsa kuin kuuta nousevaa. 
Eläinlääkäri totesi kaikkien olevan priimapentuja ja kuulotestikin kertoi juuri sen mitä olimme ounastelleet.
Kuulotestimatka meni todella hienosti ja pennut osoittautuivat olevan hyvin sopeutuvaisia. Samaa on kuulunut uusista kodeista, johon jo neljä pennuista ovat matkanneet. 
Toivottavasti nämäkin pennut osoittautuvat isompana olevan terveitä niin päältään kuin kropaltaan. Ja toivottavasti he ilahduttavat meitä ja omistajiaan vielä pitkään. Ja kasvattajana tietenkin toivoo, että muutama heistä pärjäisi missi- ja misterkisoissa ja muillakin pelikentillä.

Tästä eteenpäin päivitykset tulevat jokaisen pennun omalle sivulle, johon pääset allaolevista linkeistä.

P's Depech Mode

P's Driving me Grazy

P's Damsel

P's Doughty Lucky

P's Dot Dog

P's Dream Girl

ALKUUN